Maatalous- ja metsätieteiden maisteri, partiojohtaja, avomerilaivuri Lauri Heitto on pitkän uransa aikana ehtinyt moneen. Limnologin päivätyön ohella hän on muun muassa kirjoittanut nelisenkymmentä tieteellistä julkaisua ja toiminut parikymmentä vuotta partiolippukunnan varajohtajana. Kysyimme Laurilta, mistä hän saa energiansa työhön vesiympäristön puolesta.
Lauri Heitto työn äärellä maastossa. Kuva: Timo Ahonen.
Lauri Heitto on työskennellyt vesistöjen parissa nelisenkymmentä vuotta, joista yli 30 vuotta limnologina alueellisissa vesiensuojeluyhdistyksissä ja Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy:ssä. Haastattelimme Lauria hänen työstään ja harrastuksistaan vesiensuojelun parissa.
Lauri, limnologisten tutkimus- ja selvitystehtävien lisäksi olet ollut keskeisessä asemassa kehittämässä vesiensuojeluyhdistysten kenttätoiminnan laatutyötä. Mitä kenttätyö sinulle merkitsee?
Katselin 1970-luvulla televisiosta Cousteaun meriseikkailuja, joista syttyi kipinä lähteä vesialalle. Olin opiskeluaikana kaikki kesät kenttätöissä pääosin Suomenlahden merialueella. Pääsin näinä vuosina työskentelemään kokeneiden näytteenottajien kanssa, joiden monipuolista ammattitaitoa arvostin suuresti. Laadukas kenttätyö on kaiken tutkimuksen perusta. Kenttätoiminnan laatutyön kehittäminen on Suomen Vesiensuojelun Keskusliitossa kanavoitu eri yhdistysten asiantuntijoista kootun koulutustyöryhmän kautta, ja minulla on ollut ilo olla tämän ympäristönäytteenottoa laajasti hallitsevan ryhmän toiminnassa sen perustamisesta lähtien. Paikallisissa vesiensuojeluyhdistyksissä ja niihin liittyvissä yrityksissä toimii noin neljännes koko Suomen henkilösertifioiduista ympäristönäytteenottajista. Heihin olen tutustunut vuosien varrella koulutustyöryhmässä työskentelyn kautta ja kuva ympäristönäytteenottajien ammattitaidosta on vain vahvistunut. Jos ajatellaan tutkimusketjua ”suunnittelu-kenttä-laboratorio-raportointi”, liian usein toistettu lause on, että näytteenotto on tutkimusketjun heikoin lenkki. Kyllä ne virheet tehdään suunnittelupuolella, mikä tulee omalle tontilleni tutkijana.
Kenttätyössä olet päässyt seuraamaan vesiympäristön muutosta. Mitä olet havainnut vuosikymmenten saatossa niin vesistöissä kuin vaikkapa asenteissa?
Ympäristöasioihin suhtautumisessa maailma on muuttunut siitä ajasta, kun itse opiskelin limnologiaa ja lisäksi ympäristönsuojelua sivuaineena. Ilmapiiri on muuttunut huomattavasti ja ihmiset oikeasti tekevät paljon asioita vesien hyväksi. Jos mietitään itse luontoa, vielä 1980-luvulla purjehtiessa Suomenlahdella aamupuurot tai perunat saattoi keittää meriveteen, siinä oli sopiva suola. Enää sellaista ei voisi ajatellakaan. Täällä Pohjois-Savossa taasen vesien tummuminen on tosiasia. Vaikka monenlaisia vesiensuojelutoimia tehdään, ilmaston lämpeneminen, talvien lyheneminen ja voimakas maankäyttö näkyvät. Emme siis ole tehneet itseämme tarpeettomiksi vielä, vaikka esimerkiksi pistekuormituksen osalta onkin tapahtunut paljon hyvää. Kun tieto lisääntyy, voimme kohdistaa vesiensuojelutoimet paremmin.
Omistautumistasi vesistöille kuvaa se, että olet tuottanut työn ohella runsaasti tieteellisiä julkaisuja, joita sovelletaan toimialalla. Mikä sinua motivoi tutkimuksen tekemiseen?
Minulla on tutkijatausta Syken edeltäjässä Vesi- ja ympäristöhallinnossa. Kun siirryin vesiensuojeluyhdistyksiin, laajeni itselleni vesiensuojelun käsite ja tarve selvästi. Tämä tekee työstä mielenkiintoista, mutta joskus on vaikea päästä erityisesti seurantatutkimuksissa riittävän syvälle syy-seuraussuhteisiin. Hyvä ystäväni opiskeluajoilta on mikrobiologi, FT Elias Hakalehto. Hän on ollut innovaattorina, innostajana sekä kirjoittajana monissa yhteisesti tehdyissä julkaisuissa. Yhteistyöprojektit muun muassa sulfaatin merkityksestä rehevöitymiseen sekä Kallaveden bakteeritaseen selvittämisessä ovat olleet juuri näitä kaivattuja syventäviä tutkimuksia ja näissä on ollut mukana myös vaimoni Anneli Heitto, limnologi hänkin. Tutkimustyön kautta olen päässyt myös kansainvälisiin seminaareihin mm. Kanadaan ja Israeliin ja siellä saanut tutustua alan tutkijoihin. Se on ollut hyvin antoisaa. Meillä vesiensuojeluyhdistyksissä on valtavan vankka osaaminen alueellisista vesistöistä ja tutkimuslaitoksissa on tutkimuksellista osaamista. Miten tämä voitaisiin hyödyntää? Mielestäni nämä kaksi asiaa kannattaisi yhdistää vesiensuojelutyössä.
Vapaa-aikanasi olet lisäksi aktiivinen toimija partioliikkeessä, jossa olet muun muassa toteuttanut näkösyvyyden mittauksen käyttöönoton ja järjestänyt purjehdusleirejä. Millaista vastapainoa lasten ja nuorten kanssa toimiminen antaa työllesi vesistöjen hyväksi?
Partioliike kaiken kaikkiaan on hauska kokonaisuus, jossa esimerkiksi leireillä kaikki ovat kavereita keskenään seitsemänvuotiaasta kuusikymppiseen. Itse liityin partioon 12-vuotiaana Helsinkiin muutettuamme ja siellä liikuttiin paljon Nuuksion metsissä. Oma luontosuhde on vahvistunut partion kautta ja sitä haluan välittää nuorille. Kun arvostat luontoa, haluat myös suojella sitä. Yhdyn myös partioliikkeen perustajan ajatukseen, että partiolaiset voisivat luonnon kautta oppia tuntemaan sen Luojaa. Ja onhan meillä valtavan rikas luonto Suomessa, ainutlaatuinen saaristo, sadat tuhannet järvet ja upeat vesireitit sekä Lapin mahtavat erämaat.
Palataan vielä kenttätoiminnan pariin. Maastossa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, mutta mikä sinulla on ollut mieleen jäävin tilanne, mitä kenttähommissa on sattunut?
Näytteenottajan työstä virallinen jälki on useimmiten kylmä analyysitulos. Kysyhän joskus näytteenottajalta, minkälainen oli esimerkiksi tuon fosforituloksen aikaan saamiseksi tehty näytteenottomatka, saat kuulla todennäköisesti mitä mielenkiintoisimman tarinan. Kenttätöissä kontaktit ihmisten kanssa ovat antoisia ja tärkeitä, sillä nämä ihmiset jos ketkä tuntevat vesistön historian. Samalla pääsee mukaan elämän kiertoon tutustumiesi ihmisten osalta. Kohteissa, joissa näytteenottoa on tehty säännöllisesti kauan, tuttavuuksia on jopa kahdenkymmenen vuoden takaa, ja ne, jotka joskus lähtivät pihasta mukaan näytteenottoon pieninä poikina, ovatkin nyt tilan isäntiä.
Kerran Pohjois-Karjalassa näytteenotossa oli aika tuulinen päivä ja puronvarrella oli tiheä metsikkö toisella puolella. Metsiköstä alkoi kuulua hirveä rytinä ja yht’äkkiä ilves hyppäsi vauhdilla kymmenen metrin päähän. Tuuli kävi sopivasti, eikä se huomannut minua. Hetken ilves pyöritteli päätään ja kun se huomasi minut; sviuh, sinne hävisi. Kentällä saa kyllä monenlaisia luontoelämyksiä.
Kiitos Lauri, että jaoit näitä kokemuksia kanssamme. Haluaisitko vielä lopuksi sanoa jotain kenttätoiminnasta nuoremmille alalla jo toimiville tai alalle pyrkiville?
Kenttätöissä liikutaan paljon yksin, joten sinun on pärjättävä itsesi kanssa. Alalla on monen eri koulutuksen omaavia, jotka tuovat oman tietotaitonsa hienolla tavalla näytteenottoon eli monesta aiemmin opitusta asiasta on hyötyä kenttätyössä. Ympäristönäytteenottajan henkilösertifikaatti on kiistaton dokumentti henkilökohtaisesta osaamisesta. Lisäksi kenttätyössä rutiinin sietäminen on tärkeää. Itse näytteenottoon tulee kyllä hankkia rutiinia, mutta mieli ei saa olla missään rutiinitilassa, sillä silloin työstä katoaa mielekkyys. Tämä vaikuttaa olennaisesti myös työturvallisuuteen. Kenttähenkilö on koko tutkimusketjun ainoa silminnäkijä näytteenottopaikalla, mikä edellyttää valpasta havainnointia ja selkeää dokumentointia. Ja tietysti, luonnossa liikkuminen on koettava etuoikeudeksi, ei velvollisuudeksi!
Marraskuussa 2023 Lauri Heitolle myönnettiin Suomen Vesiensuojelun Keskusliiton ansioristi hänen pitkästä ja ansiokkaasta työstään vesiensuojelun hyväksi.
