
Ajankohtaista
Vesistöjen tärkeimmät hyödyt liittyvät maisemaan ja ääniin – Suomalaisten suhde veteen ja sen suojeluun on syvä
Vesistöjen tila ja niiden merkitys ovat herättäneet keskustelua ja huolta. Ympäristöministeriön toteuttamassa kyselytutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä vesistöjen hyödyistä, tilasta ja uhkista sekä tiedon lähteistä ja toimijoiden roolista...

Meille töihin hankepäälliköksi tai asiantuntijaksi
Vahvistamme jäsenpalveluitamme ja haemme vakinaiseen työsuhteeseen hankepäällikköä, jonka tehtävänä on kehittämis- ja tutkimushankkeidemme toteutus sekä niiden suunnittelu ja resurssointi. Työ vaatii vesienhoidon toimintaympäristön tuntemusta sekä jonkin toimintamme...

Avustushakuja auki ELY-keskuksissa
Harkinnanvaraiset valtionavustukset ovat tarkoitettu vesien- ja merenhoidon sekä vesistö-, vesitalous- ja kalataloustoimenpiteiden toteuttamiseen. Avustusta voidaan myöntää yleishyödyllisiin hankkeisiin, joiden tarkoituksena on muun muassa edistää vesistöjen...

Jätevedenkäsittelyn koulutus- ja neuvottelupäivät Mikkelissä 5.-6.10.2022
PUTSARIPÄIVIEN OHJELMA tiedotteen lopussa. Vielä ehdit mukaan. Ilmoittautumiset ja lisätietoja minna.kukkonen@ymparistotutkimus.fi, p. 044-7647215. YRITETÄÄN UUDESTAAN, PUTSARIPÄIVÄT LOKAKUUSSA! SKVSY järjestää yhdessä Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy:n (SKYT...

FINNISH LAKELAND FORUM 24.8.2022
Olemme saaneet perinnöksi upean Vuoksen vesistön. Puhdas vesi ja järviluonto tarjoavat meille elinvoimaa ja hyvinvointia. Järvialueemme on meillä lainassa ja tehtävänämme on turvata alueen puhtaus ja monimuotoisuus myös tuleville sukupolville. Finnish Lakeland Forum...

On aika suunnitella vesistökunnostushankkeita
Pohjois-Savossa aktiivista vesistökunnostustoimintaa Pohjois-Savossa on käynnissä kolmisenkymmentä vesistökunnostushanketta, joissa toteutetaan hoitokalastusta, valuma-alueen toimenpiteitä, virtavesikunnostuksia, vesikasvillisuuden niittoja ja ruoppauksia sekä...
Jätevedenkäsittelyn koulutus- ja neuvottelupäivien ajankohta siirretty
TILAISUUS JÄRJESTETÄÄN 5.-6-10.2022, KTS. LISÄTIETOJA Heikentyneen koronatilanteen ja rajoitusten vuoksi siirrämme kovasti odotetut koulutus- ja neuvottelupäivämme Mikkelissä sopivampaan ajankohtaan. Tilaisuus järjestetään kun yleinen terveysturvallisuus sen...

SKVSY hakee ympäristöasiantuntijaa sekä vesiasiantuntijaa
Haemme määräaikaista ympäristöasiantuntijaa yhdistyksemme monipuolisiin vesienhoidon tehtäviin, jotka sisältävät vesitiedon kokoamista ja tuottamista, kunnostusten edistämistä, verkostoitumista ja viestintää sekä toimialan kehittämistä. Työtehtävät vaativat...

Jätevedenkäsittelyn koulutus- ja neuvottelupäivät Mikkelissä 16.-17.2.2022
TILAISUUS SIIRRETTY TERVEYSTURVALLISESTI SOPIVAMPAAN AJANKOHTAAN! SKVSY järjestää yhdessä Savo-Karjalan Ympäristötutkimus Oy:n (SKYT Oy), Saimaan Vesiensuojeluyhdistys ry:n, Saimaan Vesi- ja Ympäristötutkimus Oy:n sekä Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n kanssa jätevesien...

Aquarius 2021-2022 ”Kohti hyviä vesiä”
Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liitto ry:n julkaisemassa Aquarius-lehti 2021-2022:ssa pureudutaan vesistöjen tilan parantamiseen laajalla rintamalla paikallisista esimerkkikohteista valtakunnalliseen tasoon saakka. Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistyksen alueella on...